Talvipäivän bataatti-porkkanacurry

Perjantaina tuprutti ihanasti lunta – ja vielä kunnon kokoisia hiutaleita. Ei olisi paremmin voinut osua, sillä olimme kolme tuntia Seurasaaressa samoilemassa. Yritimme bongailla oravia linssiluteeksi ja muutama Kurre jäikin pähkinöiden houkuttamina poseeraamaan. Seurasaaressa käy aina pieni viima ja kylmähän siellä tuli, vaikkei pakkanen paukkunutkaan. Paluumatkalla alkoi kauppalistan suunnittelu: mikä maistuisi reippaan ulkoilupäivän jälkeen…jotain lämmittävää, pehmeän makuista…

Onnellisen päivän porkkanakakku

Porkkanakakku on paitsi klassikko myös aika monen suosikkikakku. Meillä joulun ja uuden vuoden jälkeinen herkkukimara kruunaantuu synttäreihin, joille leivoin tällä kertaa (ja pitkästä aikaa) porkkanakakkua. Kakusta tuli jännä tapaus. Pohja on kiinteämpi eikä niin kuohkea kuin ei-gluteenittomissa, mutta silti kostea ja maukas. Käytin tähän riisijauhoja. Kuorrutteen tein tuorejuustosta ja kuohukermasta. Yhtenä vaihtoehtona oli kaurakerma, jota…